Palvelu
Näin palvelu toimii.
Palvelu suunnitellaan rannan käyttöä, kulkuyhteyttä ja ympäristöä koskevien lähtötietojen perusteella.
Kohteen arviointi ennen tilausta
Arviopyyntö ei sido tilaamaan. Saat työn rajauksen ja hinnan kirjallisesti.
Palvelu
Palvelu suunnitellaan rannan käyttöä, kulkuyhteyttä ja ympäristöä koskevien lähtötietojen perusteella.
Kohteen arviointi ennen tilausta
Arviopyyntö ei sido tilaamaan. Saat työn rajauksen ja hinnan kirjallisesti.
Palvelupaketit
Jo ensimmäisellä leikkuulla saadaan ranta siistiksi. Ruo’on poistaminen pysyvästi vaatii kuitenkin useita oikein ajoitettuja leikkuukertoja. Hoitamattomaan rantaan kasvaa ennen pitkään uutta ruokoa vanhan tilalle.
01
Alkaen 40 €/h tai sovittu urakkahinta + matkakulut
Sinulle, joka haluat päästä alkuun ja jatkaa hoitoleikkauksia itse.
02 Suositeltu kasvun hillintään
Urakkahinta kartoituksen jälkeen
Aloitusleikkaus ja viisi jatkoleikkausta kahden kasvukauden aikana. Toistuva leikkuu heikentää ruovikon elinvoimaa ja antaa parhaat edellytykset kasvun taantumiselle.
03
Kiinteä vuosihinta kartoituksen jälkeen
Jatkuva rannanhoitosopimus, jolla saavutettua tulosta ylläpidetään ilman erillisiä tilauksia.
Leikkuukerrat ajoitetaan aina kohteen, kasvuston, vedenkorkeuden ja luonnonolosuhteiden mukaan. Lopputulos vaihtelee kohteittain.
Kohteet
Lopullinen soveltuvuus varmistetaan aina kohteen tietojen ja kuvien perusteella.
Kulkuväylän avaaminen, uimapaikan kunnostus tai ruovikon kasvun hillintä.
Työ tehdään kevyillä käsityökaluilla veden syvyys, pohja ja ympäristö huomioiden.
Kohteeseen voidaan tulla autolla tai veneellä. Muut alueet sopimuksen mukaan.
Palvelun sisältö
Tarjouksessa eritellään, sisältääkö työ vain leikkuun ja keräyksen vai myös poiskuljetuksen.
Työ tehdään laadukkailla käsityökaluilla ja pienkoneilla laadun ja tarkkuuden varmistamiseksi. Poistamme ruo’on myös kohteista, joihin raskas kalusto ei pääse.
Leikkaamme ruovikon ja keräämme leikkuujätteen vedestä. Kasvusto kootaan sovittuun paikkaan rannalle.
Voimme myös kuljettaa leikkuujätteen pois tai käsitellä sen sovitulla tavalla paikan päällä.
Työn valmistuttua saat laskun. Jatkuvassa sopimuksessa laskutamme sovittuna päivänä. Voit ilmoittaa verotuksessa vähennykseen oikeuttavan työn osuuden Verohallinnon kulloinkin voimassa olevien ehtojen mukaisesti.
Hinta
Hintoihin lisätään matkakulut (autolla 0,55 €/km ja moottoriveneellä 1,49 €/km).
Jokainen kohde arvioidaan erikseen. Hintaan vaikuttavat erityisesti seuraavat tekijät:
Arviopyyntö ei sido tilaamaan.